Jouluaattona lähdimme vanhaan talliin, Knehtilän tilalle. Järjesimme paikkaa jouluiseksi ja katoimme pöytiä, illalla koko suku tulisi viettämään jouluaattoa talliin. Tallissa oli lämmin tunnelma ja pöydissä olevat ruuat höyrysivät. Pian sukua alkoi ilmestyä paikalle ja jokaisella oli hyvä joulufiilis. Minä ja pikku-veljeni Pyry leikimme serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa ja tutkimme tallin eri huoneita, joista löytyi pieniä pupuja, vanhaa roinaa, jauhoja ja muita maatilan tuotteita. Aikuiset juttelivat nauraen, kun rauhallinen joulumusiikki soi. Ilta oli lumoava!
Myöhempää iltaa kohti kaikki lähtivät koteihinsa, ja niin myös minunkin perhe. Kotimatkalla kaikkia alkoi vähän väsyttää, mutta kukaan ei halunnut nukkua, koska kotona odotti kaikkien lahjojen avaaminen!!! Ennen kuin menimme sisälle kotiin, me kävelimme pihan ympäri jouluvalopuille ja valmistuvalle "joululahja" puumajalle ennen kuin astuimme kotiovesta sisään...
Laitoimme rennot vaatteet yllemme ja menimme olohuoneeseen, jossa lahjat odottivat!!!!!
Merkittävintä lahjaa ei ollutkaan, koska pidin kaikista paljon. Sain mm.
- Uuden puhelimen, jota olin niin paljon toivonut. Siihen saa ladattua mitä vain sovelluksia ja puhua niin paljon puheluita kun vain haluaa. Siinä on myöskin jäätävän hyvä kamera ja äänentoistin.
- Kauniita vaatteita esim. housuja, neuleen ja muita paitoja, uuden yöpuvun, ihanat villasukat ja kauniin jouluisen mekon, jonka sain kierrätys bloggaajalta Katjalta (http://recyclie.blogspot.fi/)
- Piirrustustarvikkeita kuten piirrustusvihko/kirja, IHANIA TEIPPEJÄ, alleviivaustusseja ja tyhjiä hevoskorttipohjia, jotka aion laittaa ajatusseinälle huoneeseeni.
- Ihanat posliiniset kahvikupit (tai oikeastaan glögimukit). Toisen kupin antoi pikkuveljeni Pyry, siinä on Lena Furbergin piirtämiä valkoisia tanssivia hevosia. Toisen kupin antoi ystäväni Ella, siinä on ihan Selman näköinen hevonen, joka kurkistaa mustalta taustalta.
- Kirkkaat Lundby nukkekodin valot, joita en osannut enää toivoakaan. Luulen, että alan taas järjestämään nukkekotiani uudelleen, koska ne valot tuovat niin paljon ihanaa tunnelmaa.
- Värikkäät kakkuvuoat, jotka on tehty silikonista. Saatankin alkaa käyttää niitä jo pian.
- Kauneustuotteita, kuten Victoria Secretin Passion Struck hajuveden <3 (on muuten aivan ihana ja äiti on jo meinannut varastaa sen. Kiitokset Tampereelle!) Sain myös ihanan korusetin mummolta, johon kuului kaulakoru, korvakorut ja sormus. Setti oli ihana ja etenkin kaulakorusta tuli minun kaikkien aikojen lemppari, mutta mummo taisi unohtaa, että minulla ei ole korvareikiä xD
- SIMS 4!!!! Voitteko kuvitella?!?! Olin oikeasti toivonut SIMS 4: ää tosi paljon. Olen pelannut SIMS 2:a kaverillani Fannilla ja silloin rakastuin SIMSIIN! En kuitenkaan osaa pelata SIMSIä kunnolla, joten pitäisi varmaan kutsua Fanni apuun ;)
- Paaaaaaaaljon karkkia! KARKKIA KARKKIA KARKKIA! Arvasin, että karkkia pursuaa joka paikasta, mutta en arvannut, että myös joululahjoista! Ja arvatkaapa mitä karkkilakolleni kävi... No, sitä ei enää ole, koska menin sitten vähän maistelemaan minkä makuista on fazerin sininen ja mansikkamarmeladi. Ehkä yritän pitää karkkilakkoa joskus vielä uudelleen.
Ja sitten ne mitä annoin perheelleni
Pikku-veljelleni Pyrylle minä annoin stabilon ohuet puuvärikynät ja asemaisen, laukeavan pyyhekumin. Pyry on niin kova taiteilemaan, että sillä on pakko olla hyvät kynät ja muut taiteilijan tarvikkeet.
Iskälle annoin "habakiven", jonka kannoin vaivalla tänne kotiin asti, tuolta kaukaa peltolenkiltä. Kortissa luki kaikkia kiveen ja iskään liittyviä faktoja xD
Äidille annoin sellaisen FASHIONBAG:in. Siinä oli minun piirtämiäni muotipiirrustuksia, joita äiti oli vähän vihjannut toivovansa. Aidoista piirroksista olin pyytänyt iskää ottamaan vähintään 10 kopiota, joita voisi vaikka kehystää, värittää jne. Äidin pakettiin tuli myös muotikirja ja kortti johon olin leikannut eri lehdistä kaikkia muotikuvia ym.
Iskälle ja äidille annoin yhteiseksi romanttisen kynttilän ja itsetekemäni kortin.