Minä ja Selma kesällä 2015. |
Tämä hevonen on Selma (oikealta nimeltään What You Want). Selma on 4-vuotias amerikanravuri, jolla ei oltu koskaan ennen ratsastettu.
Minulle avautui täysin uusi maailma, kun tapasimme Selman omistajan ja aloitimme äidin kanssa Selman valmentamisen ratsastuksessa. Koska Selmalla ei oltu aiemmin ratsastettu, se ei ollut oppinut ratsujen jekkuja, kuten pukittelua tai äkkikäännöksiä. Selma on muutenkin rehellinen ja aina läsnä tässä hetkessä kuuntelemaan mitä siltä odotetaan.
Olemme treenanneet Selman kanssa ratsastusta ja opettaneet sille rauhallisuutta ja ratsastusapuja, kuten kuuntelemaan pohkeita. Kun ratsastin Selmalla ensimmäisen kerran, se nosti laukan alle 10 minuutissa ja minusta tuntui kuin meillä olisi ollut yhteinen mieli.

Olemme kumpikin (Selma ja minä, äitini opastuksessa) harjoitelleet kunnon kouluratsastusta mm. pohkeenväistöä/sulkutaivutusta ja painoapuja; hypitty pieniä maastoesteitä, ratsastettu Sipoonkorpeen, jossa me suunnistimme puiden ja mustikan varpujen joukossa. Se oli jännää, etenkin Selmalle, joka ei ollut koskaan ennen käynyt metsäpoluilla. Olen myös ratsastanut Selmalla pari kertaa ihan ilman satulaa ja suitsia, pelkillä päitsillä ja riimulla, eikä minullakaan silloin ollut ratsastus kenkiä jalassa eikä turvaliiviä.
Olen saanut oppia Selman kanssa niin paljon yhdessä kesässä!
Kiitos Selma kaikesta.
T. Saga
Kuvat: Sini Pennanen . Sininen Kuva