perjantai 17. huhtikuuta 2020

Pennut 1-2 vk


Koiranpennut kasvavat hurjaa vauhtia! Parissa viikossa paino on nelinkertaistunut syntymäpainosta, n. 400 grammasta lähemmäs kahteen kiloon. Silmät ovat kaikilla jo kokonaan auki ja mönkiminen muuttumassa pikkuhiljaa pieniksi askeleiksi. Ensimmäisenä silmänsä avasi ensin syntynyt tyttöpentu ”Naatti” joka on osoittanut ensimmäisenä myös eleitä leikkimiseen muiden pentujen kanssa. Muuten pennut kylläkin nukkuvat enimmäkseen ja heräävät vain imetykselle.

Olemme käsitelleet pentuja päivittäin, vaikka emo hoitaakin vielä ruokinnan, pienet jätökset ja muun hoivan.  Eilen pennuilla oli edessä ensimmäinen kynsien leikkaus, koska kynnet oli kasvaneet pitkiksi ja teräviksi. Kerran pennut ovat käyneet pesulla ja välillä pidämme niitä eri huoneissa meidän kanssa, omassa pentulaatikossaan.

Pennuista on tullut kyselyitä ympäri suomea, Ahvenanmaalta asti ja kohta kaikki pennut ovatkin jo varattuja. Jäljellä on oikeastaan enää oma lempparini Jätti, josta ei ole vielä varausta. Urokset ovat olleet kysytympiä, kuin nartut, mutta lisäksi on kysytty myös arvioitua kokoa aikuisena; toiset ovat olleet kiinnostuneita pienemmistä ja toiset suuremmista koirista. Myös luonne on herättänyt kiinnostusta ja se näkyykin nyt parhaiten pentueen sisäisissä suhteissa, toiset ovat rauhallisempia, toiset vilkkaampia. 

Kaikki pennut ovat terveitä ja ne käyvät vielä eläinlääkärin tarkastuksessa ennen luovutusikää. Täältä edellisten pentujemme pentuinfosta voi katsoa yleisimpiä asioita pentujen kasvusta: http://tofujatalli.blogspot.com/2017/10/amerikanbulldogg-pentuinfo.html 


Pennut 1 vk - silmät ovat vielä kaikilla kiinni:

Kuvassa kaikki pennut, keskimmäisenä "Skidi"

Hellittävänä "Heebo"


"Buddy" ja Tessa


Blogia tekemässä


Pennut 2 vk - silmät on kaikilla avautuneet:


"Skidillä", pentueen pienimmälläkin on jo silmät auki!

Vas. "Jätti" ja oik. "Heebo" paistattelemassa päivää

"Buddy"

Pentupedissä kasvu jatkuu!

©Saga

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti