Coco 17.2.2017-27.8.2017 |
Uusi kani on väriltään egern eli sametin harmaa, mieleeni tuli ensimmäisenä Hugo Boss, joten uuden pupun nimeksi tuli Hugo. Myöhemmin minuun iski hirmuinen kaninpoikaskuume; olin haaveillut Cocon ajoilta asti kaninpoikasista, joten kevättalvella hankimme pienirex -naaraan, Daisyn. Daisy on väriltään mustaperhonen (mustat korvat, mustat silmän ympärykset, mustaa kuviointia selässä ja muuten valkoinen). Daisy astutettiin Hugolla kesäkuussa ja siitä alkoikin jännittävä aika.
Astutuksen jälkeen olin itse pari viikkoa poissa, ensin Espanjassa ja sitten ratsastusleirillä. Vanhempani hoitivat kaneja sen aikaa ja kotiin palattuani he epäilivät että poikasia tuskin syntyy, koska Daisyn maha ei ollut kasvanut eikä mitään merkkejä pesänrakentamisesta ollut.
Pari päivää myöhemmin ihmettelimme kun Daisyn koppi oli täyttynyt kokonaan heinällä, se oli ensimmäinen merkki. Viimeisenä odotusiltana tunnustelimme Daisyn mahaa, joka näytti jo pinkeältä. Tunsimme siellä pieniä poukkoilevia muhkuroita, mutta maha ei missään vaiheessa ollut niin suuri että sinne mahtuisi kovin montaa poikasta. Jokainen meidän perheestä veikkasi 2-3 poikasta (meillä on ollut kaninpoikasia aikaisemminkin, ja joka kerta ennen synnytystä kanit ovat olleet mahastaan tuskallisen pyöreitä). Siliteltiin ja tunnusteltiin Daisya, se hengitti tosi kiihkeästi.
Aamulla kävin katsomassa Daisyn tilanteen ja karvaa oli JOKA PUOLELLA! Mielessäni kävi pieni ajatus... Kurkkasin pesään ja tuijotin silmäkovana, kunnes näin pientä liikettä karvan seasta. Nostin karvoja ja siellä ne olivat!!!! 6 pientä pinkkiä poikasta, emon karvojen seassa!
Hugo täyttää heinäkuun lopussa vuoden. |
Daisy täyttää uuden vuoden paikkeilla vuoden, eli se oli tänä kesänä parhaassa astutusiässä. |
Vas. puoleisessa kuvassa viikon vanhat aiemman kanipoikueemme 5 poikasta.
Oik. puoleisessa kuvassa 15.7.2018 syntyneet Daisyn ja Hugon 6 poikasta.
ps. kanien kuulumisia tulee "pienirex" instagramiini lähes joka päivä ja blogiinkin koitan päivittää poikasista uutisia viikon välein, pysy linjoilla!
©Saga
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti