sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Ensilumi

Pikku-Fruity (eli Felix) ja Ponkes
Yön aikana maahan oli satanut hento lumipeite, jota me ja koiranpennut saimme nyt ensikertaa tutkia ja ihmetellä. Kului ehkä kaksi minuuuttia, kun Ponkes ja Pikku-Fruity (eli Felix) jo kirmailivat ja hyppivät lumen päällä niin että valkoiset hiutaleet lensivät. 

Pentuja on enää kaksi, nyt kun Räppärikin on lähtenyt. Ensi viikolla luovutamme viimeisen lähtijän, Pikku-Fruityn, jota kutsutaan sen jälkeen vain Felix -nimellä. 

Ensimmäisenä syntynyt Ponkes jää meille asumaan Tofun kanssa. Mietimme jo minkähänlaisia kahinoita äidille ja tyttärelle vielä syntyy, kun nyt jo ottavat välillä yhteen.

Laitoin tänään Ponkesille ja Pikku-Fruitylle (eli Felixille) lämpöä pitävät vaatteet, ettei niille tulisi kylmä, nyt kun maa on lumessa ja jäässä. Niissä vaatteissa pennut olivat syötävän suloisia ja hassun näköisiä. Katso vaikka kuvista.

Menimme tälläkertaa vähän syvemmälle metsään, koska huomasimme pikku-veljeni Pyryn kanssa, että lumipeitteessä oli hirvien jättämiä jälkiä ja polkuja. Seurasimme polkua pentujen kanssa suurelle jäkäläiselle lumiaukiolle, jossa oli reippaasti enemmän lunta kuin omalla kotipihan nurtsilla. Lumiaukiolta (jota kutsumme hirviaukioksi) saimme hyviä kuvia, koska pentuja leikitytti/villitytti ja koska siellä oli niin hyvä valo.

Meillä oli metsässä tosi hauskaa, eikä kenellekään tullut siellä kylmä. Toivottavasti lunta sataa pian lisää. :)



Minä ja viimeiset pennut.
Ponkes


Pikku-Fruity (Felix) 
Ponkes
Takajaloille nouseminen.
Etujaloille nouseminen.





"Ruitti" ja Ponkes


Lumiset heinät "hirviaukiolla".


Pikku-veljeni Pyry ja Pikku-Fruity (Felix)

Iskä korjaamassa koiranpentujen kakkoja pihalta.



 SUOJELUHARJOITUS - kuinka otetaan varas kiinni ;)

Poliisikoira Pikku-Fruity (Felix) tuli ottamaan rikosnuuhkut.
Selätys
Pusu
Pidätys



©Saga

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti