Räppäri |
Ulkoilutimme pikkuveljeni Pyryn kanssa koiranpentuja joka päivä. Pennut temmeltävät hurjaa vauhtia ja laajentavat "reviiriään" koko ajan ja käyttävät kovasti jo hampaitaan, joten olimme välillä laatikossa suojassa niiltä.
Tofukin pääsi syyslomalle, kun kävimme soutelemassa Savijärvellä ja vietimme iltaisin aikaa laavunuotiolla.
Nukuin joka aamu pitkään ja olin ulkona paljon, koska aurinko paistoi koko syysloman ajan. Iskä ja äiti tekivät nuotiopaikan ympärille laavua ja me katselimme Pyryn kanssa sitä touhua. Kävimme Pyryn ja Tofun kanssa peltolenkillä usein ja illan hämärtyessä vietimme aikaa laavunuotiolla. Makasimme laavutukkien päällä ja katselimme loputonta tähtivaivasta. Yhtenä iltana näimme kaksi tähdenlentoa vähän ajan sisällä. Tähtien alle ja tulen hehkuun olisi voinut jäädä nukkumaan, niin ihanaa se oli.
Viimeisenä syyslomapäivänä laitoimme lintulaudan metsänlaitaan. Ensimmäinen vierailija oli palokärki. Toivottavasti muutkin linnut löytävät vielä talviruokintapaikalle.
Kuvat: Sini Pennanen / Sininen Kuva
Pennuilta suojassa laatikossa. |
Räppäri ja muu pesue taustalla. |
Minä & Kurttu ja Pyry & Jääkarhu + Pikku-Fruiti nuuhkimassa. |
Tofu on alkanut leikkiä pentujen kanssa. |
Kurttu |
Ponkes |
Pakataan pennut takaisin maitokärryihin ja viedään sisälle nukkumaan. |
Vene talviteloille. |
Viimeisellä soutelulla Savijärvellä. |
Tofu nauttii mammalomastaan Savijärvellä. |
Puutöissä. |
Mökiltä löytyneet vanhat tukkipihdit pääsivät käyttöön. |
Iskä ja Pyry hilaa laavulle puita. |
Laavun pohja valmis. |
Iltanuotiolla. |
Aamukaakao, tietenkin koiranpentumukista. |
Auringonkukan siemeniä linnuille. |
Lintujen talviruokintapaikka valmis. ©Saga |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti